|
Suoraa seuraaville sivuille klikkaamalla aarrearkkua tekstin vieressä
ESITTELYT: Henkilöt - Tarinalinna -
Saaristo
TEKEMISTÄ: Ideoi -
Piirrä - Kuvatarina -
Kilpailu
SAARISTON ESITTELY
Tutustukaamme myös Kazolandian saaristoon, jossa UU:n perhe viettää kesäaikoja ja välillä
muitakin loma-aikoja. Saariston kartta on tässä:
Pääsaari
Pääsaari on suuri saari, jossa on UU:n perheen lomakoti, kivoja leikkipaikkoja, piilopaikkoja,
siellä on myös puutarha ja vanha rantasauna. Pääsaarella perhe asui aiemmin koko vuodetkin,
mutta koska iso päärakennus on jo vanha, se alkoi vaatia paljon remonttia, että se pysyisi
talvella lämpimänä, joten perhe muutti kaupungin laitamilla olevaan Tarinalinnaan.
Retkisaari
Retkisaari on myös aika iso saari.
Retkisaarelle UU:n perhe tekee yhdessä monenlaisia retkiä ja siellä sattuu erilaisia
kommelluksiakin.
Taiteilijan saari
Taiteilijan saarella asuu Rouva Kukkahattu, joka on ihan oikea taiteilija.
Nimensä hän on saanut siitä, että hänellä on aina päässään jonkinlainen kukkahattu.
Taiteilija kukkahatun kuvia voit katsoa päivän piirroskuvana Kazolandiassa.
Vartijan saari
Vartijan saari on toiseksi kaukaisin saari. Siellä asuu vanha Vartija,
jonka oikeaa nimeä ei kukaan edes muista, koska aina on puhuttu vain Vartijasta.
Vartija kertoo muille usein omia tietojaan vanhanajan tavoista ja siitä, miten ennenaikaan
seurattiin luonnonmerkkejä ja ennustettiin tulevaa säätäkin niiden mukaan.
Marjapaikka
Marjapaikka on saari, jossa kesällä käydään poimimassa marjoja ja sieniä.
Marjapaikan toisella rannalla on myös kohta, jossa UU käy toisinaan kalastamassa.
Kallioluoto
Kallioluoto on saariston kaukaisin saari. Sinne mennään hyvin harvoin, koska siellä pesii
erilaisia lintuja. Herra U on hyvin tarkka siitä, ettei lintujen pesintää saa häiritä.
Salainen saari
Salainen saari on tosisalainen. Lapset tietävät vain, että Salaiselle saarelle ei saa mennä.
Tämä asia mietityttääkin usein varsinkin UU:ta.
Uimakoulu
Yhdelle saarelle on tullut nimeksi Uimakoulu. Saarella ei ollut aikaisemmin nimeä,
mutta kun lapsia opetettiin saaren hyvällä uimarannalla uimaan, lapset antoivat saarelle
nimeksi Uimakoulu. Uimakoulu on siitäkin kiva saari, että Pääsaaren ja Uimakoulun välinen salmi
on niin matala, että sinne voi vaikka kahlata. Siksi lapset usein kesäisin menevätkin Uimakoululle.
Saaristossa on vielä muutama muukin saari, mutta niistä kerrotaan enemmän vasta myöhemmin.
* Tarinalinnan muihin osiin kuin Vanhalle puolelle pääsy on mahdollista niille kaikille, joilla on hankittuna Tarinalinnan avainkoodi.
Sama koskee saaristoa.
Takaisin Tarinahuoneen eteiseen tai
Takaisin Tarinalinnan Vanhalle puolelle
|
|